Dokumentoimme kuvaamalla Yhdestoista Tunti -performanssin "kuolemanjälkeistä" elämää blogiimme.
Our blog is a documentary of the "post mortal life" of the performance The Eleventh Hour.
Performanssi Yhdestoista tunti tapahtui myöhäisenä iltahetkenä 26.07.2014 Ouluvedellä.
Kolmihenkinen ryhmämme, The Act Inn, päätti sanoa sanottavansa elämänmenosta. Installaatio-osa on Marjatta Kuusiston ja Niina Valkeisen luomus samoin kuin performanssin esittäminen. Janne Valkeinen videoi ja editoi lisäten omat mausteensa.
Performanssi oli matka, joka alkoi sillan alta päättyen toisen sillan luo. Installaatio on yhä rannalla paikassa, johon performanssi päättyi. Alunperin soutumatka installaation kanssa kesti puoli tuntia. Tässä videon välityksellä kurkistus matkaan nettiyleisöllemme.
The performance The Eleventh Hour took place and the video was shot in Finland, on the Ouluvesi Lake during the eleventh hour on July 26th in summer 2014.
Our group of three, The Act Inn, decided to have a say in everyday life around us. The installation for the performance is crafted by Marjatta Kuusisto and Niina Valkeinen as well as doing the performance itself. Janne Valkeinen shot and edited the video adding his flavorings.
The performance was a journey beginning under a bridge and ending by another bridge. The installation can still be found on shore on the spot where the performance ended. Originally rowing with the installation lasted half an hour. The video is a shorter browse in the journey for our web audience.
Ihmiset seilaavat pitkin elämän merta.
VastaaPoistaJonkun matkanteko on helpompaa, kuin toisen.
Mies istuu leveästi menestyksenlautallaan, ettei kukaan
vaan onnistuisi kaatamaan häntä vastoinkäymistenvirtaan.
Itsekkäästi hän tuijottaa matkantekoansa mukavasti siivittävää
lauttaansa, joka estää hänen varpaitaan kastumasta.
Ei hän huomaa takanaan olevaa sisartaan, joka on uponnut jo
miltei näkymättömiin yksinäisyydenvirtaan.
Tai veljeään, joka on jo tukehtumaisillaan toimeentulovaikeuksienvesiin.
Niin monet haukkovat henkeään elämänmerellä, vastoinkäymisten saadessa
heidät uppoamaan yhä syvemmälle.
Ihmettelen, eikö kukaan huomaa aivan keidän lähellään kulkevaa elämänkruunua?
Kumpa ihmiset nostaisivat katseensa ylös vesistä kohti kruunun kultaista säihkettä.
Silloin he pystyisivät jälleen hengittämään vapaasti, vaikka vedet ympäröisivätkin heitä.
Mutta eivätkö he huomaa? Eikö edes kukaan heistä?
Elämänaurinko on laskemassa jo mailleen.
Sammakot laulavat iltalauluaan.
On yhdestoista hetki.
Kuuletko jo paratiisin lintujen laulavan?
Elämänvene saapuu ikuisuudenrantaan.
Saako kukaan heistä nousta kotkan siivin kohti taivaansineä, kirkkauden kruunajaisia?
Sitä en tiedä. Miettimään jään.
Taija